maanantai 18. joulukuuta 2017

Kryptovaluutat + verotus - Kuinka paljon Bitcoin -voitoistasi pitää maksaa veroa valtiolle?

Tässä tekstissä käsitellään Bitcoinin sekä muiden virtuaalivaluuttojen verotusmenettelyä sijoittajan näkökulmasta. Tekstissä käytetään apuna Verohallinnon ohjeistusta Virtuaalivaluuttojen tuloverotuksesta. Virtuaalivaihdannassa syntyneet tulot pitää ilmoittaa veroilmoituksessa. Suosittelen myös sitä, sillä verottaja voi vielä muutamankin vuoden jälkeen penkoa valuuttakauppoja ja saada selville, jos veroja ei ole maksettu.

Kryptovaluuttavoitot verotetaan kuten muut pääomatulolajien voitot, eli 30%:n pääomatulovero alle 30 000e voitoista ja 34% pääomatulovero 30 000e ylittävistä voitoista. Tappioita ei voi vähentää verotuksessa (ainakaan vuonna 2017).


Erittäin valitettavaa on, että kryptovaluuttasijoitusten mahdollisia tappioita ei voi vähentää verotuksessa kuten "normaaleissa" pääomatuloissa. Toisaalta, toiminimen perustaminen mahdollistaisi virtuaalivaluutoilla kaupankäynnin "yrityksen nimiin", jolloin tappiot voisi vähentää verotuksessa. Kirsikkana kakun päälle; osan tuloista saisi ansiotuloiksi, mikä olisi verotuksellisesti hyvä asia (riippuu tietysti tulotasostasi). Toiminimen perustaminen maksaa ainoastaan 75 euroa. Suosittelen kuitenkin tutustumaan aiheeseen tarkemmin ja varmistamaan verottajalta, että homma oikeasti menee niin. Ennakkotapauksia ei taida Suomessa vielä kovin montaa olla.

Virtuaalivaluuttoja ei ainakaan vielä tunnusteta "oikeiksi, virallisiksi" valuutoiksi, koska niitä ei ole laskenut liikkeelle minkään valtion keskuspankki. "Virtuaalivaluutat eivät ole rahaa mutta eivät myöskään arvopapereita tuloverolaissa (TVL) tarkoitetulla tavalla. Tämän vuoksi virtuaalivaluuttaa pidetään tuloverolain soveltamistilanteissa luonteeltaan muuna, erikseen määrittelemättömänä ja sen käyttäjien välisenä sopimuksena."

Verohallinnon esimerkki:
Esimerkki 1:  Henkilö on aikanaan ostanut 500 eurolla 1 000 bitcoinia, eli yksi bitcoin maksoi siis 0,5 euroa. Hän on myöhemmin ostanut lisää 500 bitcoinia 500 eurolla, eli yhdellä eurolla sai tuolloin yhden bitcoinin. Hänellä on hankintojen jälkeen omistuksessaan 1 500 bitcoinia.

Hän myy 1 200 bitcoinia hetkellä, jolloin yksi bitcoin maksaa 1,5 euroa. Virtuaalivaluutan myynti realisoi arvonmuutoksen verotuksen, jolloin hänelle syntyy tässä tilanteessa pääomatulona verotettavaa tuloa 1 800 euroa – (500 euroa + 200 euroa) = 1 100 euroa. Henkilöllä on kaupan jälkeen vielä hallussaan 300 bitcoinia, jotka on hankittu 300 eurolla.

Kuten huomataan, virtuaalivaluutoissa noudatetaan FiFo -periaatetta (First in, First Out).
Tämä tarkoittaa sitä, että ensiksi ostetut kolikot myydään ensin pois, minkä jälkeen myydään viimeisimpänä ostetut kolikot. 

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Kuinka pysyä kärryillä Kryptovaluuttamarkkinoiden pyörteissä? - Parhaat kryptouutispalvelut, -foorumit sekä -kanavat.

Kryptovaluutta-skene kasvaa hurjaa vauhtia niin, että heikompia hirvittää. Kun päivän kryptovaluuttakurssit on katsottu, herää kysymys, mistä löytää laadukkaimmat uutiset kryptomarkkinoilta, jotta pysyy skarppina markkinoilla?

Coindesk - "Leader in blockhain news" - Kryptomarkkinoiden Yle. Uutisten lisäksi Coindeskin sivuilta löytyy tietoa yleisellä tasolla Bitcoinista, Ethereumista sekä lohkoketjuteknologiasta.

Cryptocoinsnews - Hyvin samantapainen kuin Coindesk, erityisesti käyttöliittymä on mukava. Hieman vähemmän (uutis)-sisältöä kuin Coindeskissä.

Coinmarketcal - Täältä löytyy tärkeitä  tapahtumia ja uutisia liittyen kryptovaluuttoihin. Hieman vaikeaselkoinen, mutta tapahtumat voi rajata kolikoiden mukaan.


Foorumi:

Bitcointalk.org - Iso ja suosittu kryptovaluuttafoorumi, joka keskittyy suurimmaksi osaksi Bitcoiniin, mutta siellä käsitellään myös muita kryptovaluuttoja eli altcoineja.


Youtubettajia:

Blokkimedia - Ainoa (varteenotettava) suomalainen kryptovloggaaja. Hyvää pohdintaa kryptomarkkinoista, ympäröivistä ilmiöistä sekä perusohjeita kryptovaluuttojen ostoon, säilytykseen yms.

CryptoNick - Hyvää pohdintaa ja sisältöä päivittäisistä kryptouutisista, myös hintaspekulaatoita.

Crypto Investor - Paljon kryptosijoittamiseen liittyviä videoita sekä pohdintaa eri kolikkojen hinnoista.

Data Dash - Erityisesti "Daily update" -videot ovat hyviä, jos päivittäiset uutiset kiinnostavat.


Paras kokonaisuus "markkinatilanteesta" tulee mielestäni seuraamalla sekä uutissivustoja että youtubettajia, jotka seuraavat myös uutissivustoja. Mitä enemmän erilaisia lähteitä, sen parempi.

tiistai 5. joulukuuta 2017

Litecoin - Bitcoin 2.0 ?


Mikä ihmeen Litecoin?

"Litecoin on peer-to-peer Internet-valuutta, joka mahdollistaa välittömän, lähes kuluvapaan maksamisen kenelle tahansa maailmassa. Litecoin on vapaan lähdekoodin maailmanlaajuinen maksuverkko joka on täysin hajautettu ja toimii ilman keskuhallintoa. Matematiikka turvaa verkkoa ja valtuuttaa yksilöitä hallitsemaan omaa rahatalouttaan. Litecoinin ominaisuudet sisältävät nopeamman rahansiirron varmistuksen ja parannellun tiedon varastointitehokkuuden kuin johtava matematiikkaan perustuva valuutta. Toimialojen merkittävän tuen, vaihtovoluumin ja likviditeetin ansiosta Litecoin on todistettavasti kaupan vaihdon väline Bitcoinin lisänä." Litecoinin kotisivut


Litecoin on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista kryptovaluutoista, sillä sen väitetään olevan paranneltu versio Bitcoinista. Litecoin julkaistiin vuonna 2011, eli pari vuotta Bitcoinin jälkeen. Litecoinin kehittäjä on Googlella työskennellyt insinööri Charles Lee. Litecoinin tavoitteena oli olla Bitcoinin "hopeaa" siinä missä kultaa oli/on ilmiselvästi itse Bitcoin.  Markkina-arvoltaan Litecoin on 5.12.2017 seitsemänneksi suurin virtuaalivaluutta ($5 597 294 190). Vielä muutama vuosi sitten Litecoin oli toiseksi suosituin virtuaalivaluutta,
mikä osoittaa hyvin sen, kuinka kilpaillut ja volatiilit markkinat kryptovaluuttojen maailmassa on.




Litecoin versus Bitcoin

https://www.coindesk.com/information/comparing-litecoin-bitcoin/
Kuten yllä olevasta vertailukuvasta huomataan, Litecoineja tulee olemaan 84 miljoonaa, Bitcoine-
ja 21 miljoonaa kappaletta. Litecoinin useammin toistuvan lohkon luomisen ansiosta enemmän ra-
hansiirtoja. Litecoinin lohkoketju kykenee siis käsittelemään suuremman rahansiirtovolyymin kuin
Bitcoinin lohkoketju. Litecoin on siis periaatteessa toimivampi kryptovaluutta kuin Bitcoin, mutta
se ei ole riittänyt syrjäyttämään Bitcoinia. Tulevaisuudessa on mielenkiintoista nähdä, mitä Lite-
Coinille käy.



Bitcoinin kurssi (vihreä viiva) on noussut huimasti loppuvuodesta 2017, mutta ei ole pysynyt 
aivan Bitcoinin tahdissa (oranssi viiva).

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Kryptovaluutat sijoituskohteena - virtuaalivaluuttoihin sijoittamisen yleisperiaatteet

Tässä tekstissä paneudutaan virtuaalivaluuttoihin sijoituskohteina yleisellä tasolla. Tässä tekstissä ei anneta käytännöllisiä ohjeita esimerkiksi virtuaalivaluutan ostoprosesseihin liittyen, vaan pohditaan kryptovaluuttojen hyötyjä ja haittoja sijoittajan näkökulmasta yleisellä tasolla.

Kryptovaluuttasektori sijoittajan näkövinkkelistä
Lohkoketjuteknologiaan perustuvia kryptovaluuttoja on syntynyt Bitcoinin perustamisen jälkeen (2009) satoja, ja niitä onkin tätä nykyä jo yli tuhat. Merkittävin (niin brändiltään kuin markkina-arvoltaankin) ja tunnetuin kryptovaluutta on selkeästi Bitcoin, mutta alalla on myös muita lohkoketjuihin perustuvia projekteja kuten Ethereum, jonka teknisillä sovelluksilla on potentiaalia esimerkiksi ns. älysopimusten luomisessa.
Sektori on kehittynyt merkittävästi ja sen markkina-arvo on vuoden 2017 aikana kasvanut noin 13 miljardista yli 150 miljardiin dollariin (Joulukuu 2017). Bitcoin toimii suunnannäyttäjänä, vaikka se ei välttämättä ole tekniseltä toteutukseltaan järkevin kryptovaluutta, jolla voitaisiin ratkaista ongelmia parhaalla mahdollisella tavalla. Eri kryptovaluutat eroavat ominaisuuksiltaan ja käyttötarkoituksiltaan, mikä tarkoittaa sitä, että ne eivät välttämättä kilpaile keskenään "samasta elintilasta". Sijoittamismielessä kryptovaluuttamarkkinoilla riittää paljon potentiaalia (isot ja kasvavat markkinat) ja opiskeltavaa (satoja eri kryptovaluuttoja, jotka eroavat toisistaan), koska kovinkaan moni ei ole perehtynyt alaan juurikaan. 














Miksi sijoittaisit/et sijoittaisi kryptovaluuttoihin ?
Jotkut perustelevat kryptovaluuttoihin sijoittamista hajauttamisperiaatteella. Saatetaan pelätä, että perinteiset rahajärjestelmät "kaatuvat" tai joutuvat hyperinflaation kierteeseen, kuten joissakin kehitysmaissa on jo tapahtunut. Dollari- ja Eurojärjestelmät ovat kuitenkin varsin luoettavia ja stabiileja, mutta niissäkin esiintyy vähintääkin inflaatiota ja kurssivaihteluja. Kryptovaluutat nähdään ikään kuin digitaalisena kultana, joka tarjoaa turvaa ja riippumattomuutta perinteisistä sijoitusinstrumenteistä sekä valtiovetoisista valuuttajärjestelmistä. Kryptovaluuttojen taustalla piilevä teknologia, sen kehittäminen sekä ideologia rahan "vapaudesta" saattavat myös vaikuttaa monen sijoittajan mielipiteeseen positiivisesti. Kryptovaluutat tarjoavat myös pikavoittoja sekä -häviöitä ison volatiliteetin ansiosta, joten taitava treidaaja voi parhaimillaan tienata suuria summia kryptovaluuttojen avulla.
Kryptovaluuttoihin sijoittamisessa on kuitenkin monia haittapuolia. Kryptovaluuttamarkkinat ovat erittäin spekulatiiviset, koska kryptovaluuttojen arvonmääritys poikkeaa paljon esimerkiksi osakemarkkinoista. Ei ole olemassa juurikaan tunnuslukuja, joilla arvioida kryptovaluuttoja kuten yritystä. Kryptovaluuttoja voidaan arvioida esimerkiksi kehittäjäyhteisön, tekniikan tai käyttötarkoituksen mukaan. Virtuaalivaluuttojen arvo muodostuu lähes täysin sijoittajien subjektiivisten näkemysten mukaan, mikä voi olla tuhoisaa, koska harva oikeasti tietää tarpeeksi kryptovaluutoista, jotta osaisi arvostaa niitä oikein. Esimerkiksi Bitcoinin rakettimainen arvonnousu loppuvuodesta 2017 ei johtunut Bitcoinin teknisestä kehityksestä, vaan pikemminkin sen tunnettuuden kasvusta sijoittajien rynnätessä ostamaan Bitcoineja.
Portfolion rakentaminen kryptovaluutoista







Koska virtuaalivaluuttoja on satoja erilaisia, suosittelen tutustumaan niihin Coinmarketcapissa.

Coinmarketcapia tutkailemalla löytyy ensimmäisenä 100 suurinta virtuaalivaluuttaa järjestyksessä suurimmasta pienimpään. Nimen jälkeinen sarake Market Cap tarkoittaa kaikkien liikkeellelaskettujen kryptovaluuttojen arvoa yhteensä. Periaatteessa sama asia kuin pörssiyhtiön markkina-arvo, eli osakkeet x osakkeiden lukumäärä. Market Cap -sarakkeen jälkeen näkyy yhden virtuaalivaluutan arvo (Bitcoin $11699.40). Oikealla puolella näkyvä graafi kuvaa viimeisen seitsemän päivän vaihtelua.
Yksi sijoitusstrategia on esimerkiksi ostaa viittä tai kymmentä suurimpaa kryptovaluuttaa salkkuunsa. Kryptovaluuttoja voi luokitella myös esimerkiksi sen perusteella, mitkä ovat niiden vahvuusalueet. Esimerkiksi Dash, Monero sekä Zcash keskittyvät yksityisyydensuojaan. Ethereumin erikoisominaisuuksiin kuuluu mm. älysopimukset. Dash sekä Litecoin painottavat myös maksutapahtumien skaalautuvuutta. Ripple ja Nem ovat "suljetumpia" ja niillä on keskitetympi johto kuin esimerkiksi Bitcoinilla. 
Kuten Warren Buffett on sanonut, kannattaa sijoittaa vain sellaiseen yritykseen, minkä toimintaa ymmärtää. Samaa sanoisin kryptovaluutoista, vaikkakin niiden toimintaperiaatteet ovat ehkä vaikeampia ymmärtää. Tässä piilee kuitenkin "iskunpaikka" niille, jotka haluavat perehtyä kryptovaluuttoihin valtavirtaa enemmän! 

lauantai 2. joulukuuta 2017

Kryptovaluuttojen perusteet - lyhyt oppimäärä

Kryptovaluutta, Digivaluutta, Kryptoraha, Digiraha: Bitcoin, Ethereum, Ripple, Dash, Litecoin sekä monet muut lohkoketjuteknologiaan perustuvat uuden sukupolven virtuaalivaluuttaratkaisut..


Kryptovaluutta on siis digitaalista valuuttaa, joka perustuu kryptografiaan eli salaukseen lohkoketjuteknologian avulla. Kryptovaluutat (suurin osa niistä) toimivat hajautetusti ilman, että mikään valtio, taho tai (keskus)pankki hallitsisi niitä. Kryptovaluutat olivat alussa pienen piirin koodausprojekteja, joista on syntynyt vuosien saatossa isoja massoja liikuttavia vaihtoehtoja perinteisille keskupankkien hallitsemille valuutoille. Virtuaalivaluutat ovat maailmanlaajuinen ilmiö, eli ne toimivat ympäri maailmaa, kuten esimerkiksi Bitcoin, jota voi käyttää maksuvälineenä lähes missä päin maailmaa tahansa. Virtuaalivaluutan arvo muodostuu kysynnän ja tarjonnan mukaan, ja valuuttaa voi ostaa erilaisilla markkinapaikoilla, jotka muistuttavat "normaalia pörssiä". Suomalainen bitcoin -markkinapaikka on Coinmotion. Eurrooppalaisista suosituin lienee Kraken, jossa voi käydä kauppaa monella muullakin virtuaalivaluutalla kuin pelkästään Bitcoinilla. 

Virtuaalivaluuttoja on olemassa tätä nykyä jo yli tuhat. Markkina-arvoltaan suurin on ylivoimaisesti Bitcoin. Seuraavat viisi suurinta kryptovaluuttaa markkina-arvolla mitattuna suurimmasta pienimpään ovat Ethereum, Bitcoin cash, Ripple, Dash sekä Litecoin (tilanne Joulukuussa 2017). Eri kryptovaluutoilla on eroavaisuuksia esimerkiksi tekniikassa, "omistusportaassa"/johtoyhteisössä, käyttötarkoituksissa sekä määrissä. Periaatteessa kuka vain voi perustaa uuden kryptovaluutan.
Monen virtuaalivaluutan, etupäässä Bitcoinin, arvo on kasvanut hurjasti viime vuosina, erityisesti vuonna 2017. Virtuaalivaluuttoihin on virrannut viime vuosina paljon spekulatiivista rahaa, ja moni puhuukin sijoituskuplan mahdollisuudesta. Top-100 kryptovaluuttojen "kurssit" ja markkina-arvot

Joitakin kryptovaluuttoja, kuten esimerkiksi Bitcoinia, voi olla olemassa vain rajallinen määrä. Bitcoineja tulee ikinä olemaan olemassa maksimissaan 21 miljoonaa kappaletta, vuoden 2017 alussa noin 16 miljoonaa bitcoinia oli "louhittu"/kerätty/jo olemassa. Muutama miljoona olemassa olevista 16:sta miljoonasta bitcoinista on kadoksissa. Bitcoinien "louhiminen" hidastuu sitä mukaa kun jo louhittujen Bitcoinien määrä nousee, mikä tarkoittaa sitä, että louhiminen on hitaampaa ja vaatii enemmän laskentatehoa tietokoneilta. Kryptovaluuttojen louhiminen vie myös runsaasti sähköä, joten se ei Suomessa ole kannattavaa (ainakaan Bitcoinin osalta) kalliin sähkön vuoksi. Kryptovaluuttojen rajallisuutta on pidetty yhtenä argumenttina sen kysynnän ja hinnan kasvun takana. Jotkin kryptovaluutat, kuten Bitcoinit, voidaan jakaa myös "sentteihin" (10^-8 asti) eli pienimpiin osiin, joten niillä maksaminen ei siinä mielessä muodostu ongelmaksi. 

Kryptovaluuttojen heikkoudet
- Kryptovaluutoja voi käyttää maksuvälineenä vielä aika harvassa paikassa, vaikka yhä useampi yritys hyväksyy kryptovaluuttoja maksuvälineinä
- Suuri volatiliteetti eli arvonvaihtelu vaikeuttaa hinnoittelua
- Louhinnan epäekologisuus
- Transktioiden hitaus (Bitcoin)

Kryptovaluuttojen vahvuudet

- Riippumattomuus pankeista ja rahoituslaitoksista
- Mikään hallitus, keskuspankki tai muukaan taho ei voi "painaa lisää" suurimpia kryptovaluuttoja, eli virtuaalivaluuttojen hinnat muodostuvat täysin markkinaehtoisesti
-Transaktiokustannuksia ei ole, joten rahaliikenteestä ei makseta "välimiehelle" turhia
-Suuri potentiaali "vaihtoehtona" perinteisille valuutoille sekä sijoituskohteille ("digitaalinen kulta")
-Lohkoketjuteknologiaa hyödyntäen voidaan kehitellä myös muita ominaisuuksia virtuaalivaluuttojen ympärille (esimerkkinä Ethereum)


Jos Bitcoin sekä lohkoketjuteknologia kiinnostavat, suosittelen kuuntelemaan tämän podcastin: https://blogi.nordnet.fi/rahapodi-jakso-81-mika-bitcoin/

Kryptovaluutat + verotus - Kuinka paljon Bitcoin -voitoistasi pitää maksaa veroa valtiolle?

Tässä tekstissä käsitellään Bitcoinin sekä muiden virtuaalivaluuttojen verotusmenettelyä sijoittajan näkökulmasta . Tekstissä käytetään apun...